Kuoleman kohdatessa

Läheisen kuolema on aina raskas paikka, johon ei pysty varautumaan vaikka sitä osaisikin odottaa. Me kaikki myös suremme eri tavalla, eikä ole olemassa yhtä tapaa jota noudattamalla kaikki selviäisivät koettelemuksen yli. Usein puhuminen luottohenkilön kanssa kuitenkin helpottaa omaa oloa ja asioiden jäsentelyä. Joskus surun käsittelyyn voi tarvita ammattiauttajan apua tai vertaistukea.

Apua läheisen menettämisen käsittelyyn saat esimerkiksi seurakunnalta ja joiltain yhdistyksiltä. Yhteystietoja löydät alla olevasta kaupunkivalikosta. Yhdistysten tietoja löydät osoitteesta www.yhdistysinfo.fi

Läheisen kuoleman jälkeiset järjestelyt

Läheisen poismeno aiheuttaa myös monenlaisia järjestelyjä jotka tulee hoitaa, vaikka surussa itsessäänkin on jo tarpeeksi työtä. Hoidettavia asioita ovat mm.

-  Jos omaisesi on saanut Kelan eläkettä, ilmoita hänen kuolemastaan Kelaan. Ilmoittaminen kannattaa tehdä mahdollisimman pian, sillä eläkkeet ja muut etuudet peritään takaisin, jos niitä on maksettu kuolinkuukauden jälkeen. Perintään ei tarvita kuolinpesän suostumusta. Kela maksaa eläkkeen sen kuukauden loppuun, jonka aikana eläkkeensaaja on kuollut. Lisätietoja saat Kelasta.
- Ilmoita postiin, jotta posti voidaan ohjata kuolinpesän hoitajalle. Esimerkiksi leski tai kuolleen lapsi on usein kuolinpesänhoitaja.
- Ilmoita pankkiin, jotta läheisesi tiliä ja mahdollista tallelokeroa ei voi käyttää väärin. Ilmoita pankkiin myös kuolinpesänhoitaja, jolla on oikeus hoitaa kuolinpesän asioita. Ilmoitukset on tehtävä kirjallisesti.
- Tee ilmoitus vakuutusyhtiölle, jos kuolleella oli voimassa oleva henkivakuutus tai muu vakuutus.
- Jos sinulla on oikeus perhe-eläkkeeseen, täytä leskeneläkehakemus. Lähetä se Kelaan tai työeläkelaitoksen palvelupisteeseen. Voit hakea samalla hakemuslomakkeella yhdestä paikasta sekä kansaneläkelain että työeläkelakien mukaiset perhe-eläkkeet.
- Voit hoitaa hautausjärjestelyt itse tai pyytää hautaustoimistoa hoitamaan ne. Hautajaisia järjestevän muistilistan löydät täältä.
- Anna mahdollinen testamentti tiedoksi kaikille perillisille.
- Perunkirjoitus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Sitä varten tarvitaan aukoton sukuselvitys ja virkatodistukset kuolinpesän osakkaista
- Siirrä asunnon ja muun omaisuuden vakuutukset sekä sähkö-, vesi- ja jätehuoltosopimukset omiin tai muun perinnönsaajan nimiin.
- Muista irtisanoa vuokra-asunto, jos se jää tyhjilleen.
- Muista lopettaa kaikki sosiaalisen median ja muiden verkkopalveluiden tilit, joita läheiselläsi oli. Eri palveluissa on erilaiset ohjeet tilien lopettamiseen. Jos tiedät tunnukset ja salasanat, voit ainakin joissakin palveluissa lopettaa tilit niiden avulla.

(Lähde: www.kela.fi)

 

Lukuavustin

Tämä sivusto tukee helppokäyttötoimintoja, joita ovat mm. tekstin muuttaminen puheeksi ja tekstin suurentaminen. Käytä sivun oikeassa alareunassa olevan työkalurivin kuvakkeita.