Saaran tarina päiväkeskuspalvelusta

"Seitsemän vuotta sitten sairastuin vakavasti ja lääkäreiden mielestä oli suoranainen ihme, että selvisin. Kun vihdoin pääsin sairaalasta kotiin, teki kaupungin palveluohjaaja luokseni kotikäynnin. Käynnillä hän selvitti millaista apua minulle olisi mahdollista järjestää ja samalla hän kertoi, että voisin aloittaa ikäihmisille tarkoitetun päiväkeskuspalvelun.

Päivätoiminnan aloittaminen jännitti minua aivan vietävästi. Mietin ja jännitin sitä, kuinkahan minut otetaan vastaan, miten siellä pitäisi käyttäytyä ja entä jos istun jonkun toisen paikalle. Kaikki pelkoni osoittautuivat kuitenkin turhiksi ja vastaanotto oli mitä ihanin ja lämpimin! Olen löytänyt täältä vuosien myötä hyviä ystäviä. Päivätoiminnassa käyvät ovat minulle melkein kuin perhettä.

Minusta työntekijät ovat aivan ihania ja ammattitaitoisia toiminnan vetäjiä. Ja aina he jaksavat keksiä kaikkea meidän pään menoksi. Me jumpataan, ulkoillaan, pelaillaan ja joskus jopa leivotaan. Kaikki saavat osallistua oman vointinsa mukaan, eikä sellaista ole pakko tehdä mitä ei halua. Saa täällä esiintyäkin jos tahtoo! Minä rakastan lausua runoja ja joskus lausunkin niitä täällä ääneen. Muistan vielä hyvin runoja ulkoa, esimerkiksi runon jäniksistä:

Emo-jänis tuli pyrynä metsän rajaa,
kun poikineen isä teki talvimajaa.

"Se tulee", huus emo ja ilmaa haukkas
ja huohottain yli kantojen laukkas.

"Mikä?", ärähti isä, "no tulla anna! -
Mitä tollotat, poika, käy kiinni ja kanna"

- "Vielä kysyt", jo suuttui emo, "no Raiku
ja pamaus, tiemmä, ja haiku ja kaiku.

Se tulee jo suolla, sen näki rastas."
- "Ei meillä pelätä", isä vastas -

"sull' aina on äiti, se hätä ja hoppu",
isä pystyyn nous, "siit' on tehtävä loppu."

Putos haavasta lehti ja tuli polun poikki -
isä-jussi kuin ammuttu viitaan loikki.

(Lauri Pohjanpää. Metsän satuja. WSOY 1953)

Jos päivätoimintaa ei olisi, katselisin varmaan kotona tyhjiä seiniä ja tulisin mökkihöperöksi. Kotona on aina sellaiset tietyt kuviot, että sitä taantuu helposti. Tämä taas antaa niin paljon erilaista virikettä! Suosittelen päivätoimintaa kaikille ikäihmisille, jotka tuntevat itsensä yksinäiseksi! Tänne ovat tervetulleita kaikki, oli kunto mikä tahansa.

Kyllä tämä on vaan minun viikkojeni kohokohta. Lasken viikonlopun aikana aina päiviä seuraavaan kertaan. Toivottavasti kaupunki ei mitään hölmöä tee ja tätä lopeta. Ikäihmisille yhdessä olo on niin tärkeää!"

Tästä linkistä löydät lisätietoa päiväkeskuspalvelusta.

Lukuavustin

Tämä sivusto tukee helppokäyttötoimintoja, joita ovat mm. tekstin muuttaminen puheeksi ja tekstin suurentaminen. Käytä sivun oikeassa alareunassa olevan työkalurivin kuvakkeita.

Käytämme evästeitä auttaaksemme sinua saamaan verkkosivuistamme parhaan mahdollisen hyödyn. Vierailemalla sivustollamme ja käyttämällä sitä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja: Evästekäytäntö

Verkkosivuja päivitetään

Verkkosivujamme päivitetään parhaillaan Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Kymsoten) valmistelemiseksi.